COLD WAR

3.3.2019

Cold War
Zimna wojna
Puola, Ranska, Iso-Britannia 2018
Ohjaus: Pawel Pawlikowski
Käsikirjoitus: Pawel Pawlikowski, Janusz Glowacki
Pääosissa: Joanna Kulig, Tomasz Kot, Borys Szyc
K12
89 min
puhuttu kieli: puola, saksa, ranska, venäjä

Cold War on samaan aikaan hyvin suuri ja universaali sekä pieni ja henkilökohtainen, sillä rautaesiripun rajat ylittävä rakkaustarina on yhtä aikaa myös tunnustuksen osoitus ohjaaja Pawel Pawlikowskin omille vanhemmille. He ovat elokuvan kahden keskeisimmän henkilön, Zulan (Joanna Kulig) ja Wiktorin (Tomasz Kot) alkuperäinen innoitus. Wiktorin ja Zulan tarina on kuitenkin fiktiivinen. Se ajoittuu ja sijoittuu 1900-luvun suurten poliittisten jakojen leikkauskohtaan. Kylmän sodan ilmapiiri tunkeutuu väkisin heidän elämäänsä.

Kuoronjohtaja Wiktor ryhmineen kiertää Puolan maaseutua keräämässä perinteisiä kansanmusiikin melodioita tarkoituksenaan tuoda ne uuden kuorokoulun myötä jälleen ihmisten ulottuville. Erään kerran vuonna 1949, koe-esiintymisen yhteydessä, hänen huomionsa varastaa itsevarma Zula laululla, jonka on oppinut venäläisestä elokuvasta. Lähes yhtä nopeasti heidän syttyvän intohimonsa kanssa eteen ilmestyvät toinen toistaan suuremmat esteet.

Merkittävä kylmän sodan historioitsija Tony Judt kirjoitti, kuinka stalinismi ylsi yhteiskuntaelämän jokaiseen kolkkaan. Kuinka ollakaan Wiktorin taiteellinen projekti valjastetaan nopeasti poliittisen propagandan työkaluksi, ja kansanlaulut vaihtuvat maatalousreformeja ylistäviin sävelmiin. Pian kuoro jo laulaa kommunismin saavutusten ilosanomaa valtavan Stalinin kuvan tiukan katseen alla. Suosion kasvu tarkoittaa kuitenkin samalla esiintymismahdollisuuksia eri puolilla itäblokkia. Kun suunniteltu Berliinin konserttimatka toteutuu, Wiktor näkee edessään mahdollisuuden, tilaisuuden loikata länteen, mutta Zula ei ole asiasta lainkaan varma, sillä omien sanojensa mukaan lännessä hän ei olisi kukaan. Heillä kummallakin on omat ajatuksensa, toiveensa, tavoitteensa. Heitä yhdistää rakkaus, mutta miten kaksi erilaista elämää ovat sovitettavissa yhteen rajojen määrittämässä maailmassa.

Rautanyrkin puristamassa Puolassa pakkomaisuus huokuu ympäristöstä, ulkopuoliset voimat pakottavat ihmiset toivottuun käyttäytymismalliin. Staattisen tarkat kuvat lisäävät vaikutelmaa. Kaiken sen vastakohtana odottaa vapaalta vaikuttava länsi. Kamera saa alleen uutta vauhtia Pariisin pauhaavissa kahviloissa. Pawlikowskin edellisen elokuvan, palkitun ja Kinokoplassakin esitetyn Idan (2013), tavoin Cold War on kuvattu mustavalkoisena ja harvinaisemmassa 1.37:1 kuvasuhteessa. Tiukka rajaus keskittää katseen olennaiseen, ihmisiin. Samalla se määrittää rajat heidän toiminnalleen, kuten keskitetty neuvostovalta konsanaan.

Episodimainen kerronta hyppii eteenpäin vuosia kerrallaan, mikä tuo elokuvan kompaktista kestosta huolimatta tarinaan suuruutta. Toisaalta se tekee siitä muistomaisen, on kuin ne merkityksellisimmät hetket vuosien varrelta olisi heijastettu valkokankaalle. Kerronta kytkeytyy vahvasti musiikkiin. Kansanlauluista jazzin kautta rock ’n’ rolliin se heijastaa elokuvan teemoja vankeudesta ja vapaudesta, kylmän sodan jakamasta maailmasta, Puolasta kommunistivallan alla, rakkaudesta, onnellisuudesta ja monesta muusta. Toisaalta elokuvassa on myös pitkiä kohtauksia täysin vailla musiikkia. Hiljaisuus on merkityksellistä.

Ville Kukkonen