18.10. Orava

Pieni pörröinen kerubi johdattaa Pasin (Miro Lopperi) ja Emilian (Mimosa Willamo) eläimellisyyden unohdettuihin saloihin. Mutta voiko kaikkea elämässä, varsinkaan tunteitaan, kontrolloida? Ja mitä siitä seuraa?

Orava on uudenlainen kotimainen scifi-elokuva, joka käsittelee kadotettua luontoyhteyttä äärimmilleen kontrolloidussa ja desinfioidussa dystopiassa, jossa kaikki eläimet ovat kadonneet. …Viimeistä oravaa lukuun ottamatta. Kadotetun luontoyhteyden lisäksi samalla on kadonnut yhteys muihin ihmisiin.

Olemme myös tosielämässä luisumassa kohti tätä dystopiaa, kun yhä useampi kokee masennusta, ahdistusta, yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä täpötäysissä kaupungeissa, joissa näemme eläimiä lähinnä vain lautasillamme. Suomessa puhumme ainutlaatuisesta luontoyhteydestämme, joka on kuitenkin moneen kertaan todettu ristiriitaiseksi yksipuolisten talousmetsien ja linnunlaulua soittavien wc-tilojen luomaksi illuusioksi.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Markus Lehmusruusu käsittelee aihetta syvällisen lämpimästi ja inhimillisesti, myös huumorin keinoin. Hänet tunnetaan aiemmasta täyspitkästä elokuvastaan Risto Räppääjä ja pullistelija (2019). Oravan näyttelijäkaarti koostuu tunnetuista suomalaisista ammattilaisista, kuten Pirjo Heikkilästä, Hannu-Pekka Björkmanista, Pirjo Lonkasta ja Eero Ritalasta. 

Orava on Suomen ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan Oscarin saajaksi.

“Meidät voi ottaa pois luonnosta, mutta luontoa ei voi ottaa pois meistä.”

Sekä klo 17 että klo 20 näytöksissä vieraana ohjaaja Markus Lehmusruusu.

Teksti: Alisa Varjonen


Orava

Suomi 2025

Ohjaus & Käsikirjoitus: Markus Lehmusruusu

Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Mimosa Willamo, Miro Lopperi

K12

93 min

Puhutut kielet: suomi

Tekstitykset: englanti


A small, fluffy cherub leads Pasi (Miro Lopperi) and Emilia (Mimosa Willamo) into the forgotten mysteries of their primal, animal nature. But can everything in life—especially one’s emotions—be controlled? And what are the consequences?

Orava (The Squirrel) is a new type of Finnish sci-fi film that explores the loss of our connection to nature within a hyper-controlled, sanitized dystopia where all animals have vanished. …Except for the very last squirrel. Along with that lost connection to nature, the connection to other human beings has also been lost.

In real life, too, we are sliding toward this dystopia as increasing numbers of people experience depression, anxiety, loneliness, and social isolation in teeming cities—places where we mostly encounter animals only on our dinner plates. Finns often speak of a unique bond with nature, yet this has repeatedly proven to be a contradiction: an illusion created by a mix of monotonous commercial forests and restrooms that play recordings of birdsong.

Director and screenwriter Markus Lehmusruusu approaches the subject with profound warmth and humanity, employing humor along the way. He is known for his previous feature film, Risto Räppääjä ja pullistelija (2019). The cast of Orava features well-known Finnish professionals such as Pirjo Heikkilä, Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Lonka, and Eero Ritala.

Orava is Finland’s entry for the Academy Award for Best International Feature Film.

“You can take us out of nature, but you cannot take nature out of us.”

Text by: Alisa Varjonen

Leave a Reply

Your email address will not be published.