Hyvää satavuotissyntymävuotta sinne jonnekin Ed Wood! Maailman huonoimman elokuvaohjaajan titteli on niin typerä, niin raskas taakka kannettavaksi. On siinä jotain hyvääkin. Tuon ilkeämielisen valeen kautta Woodin omapäinen,auteurin tunnistettavaa kädenjälkeä kantava tuotanto on tullut tunnetuksi, valtavirran varjokuva on tunkeutunut valtavirtaan. Wood taisteli tuulimyllyjä vastaan —ja hävisi. Hän on maailman samaistuttavin elokuvaohjaaja kaikkine vikoineen ja epäonnistumisineen. Kinokopla juhlistaa Ed Woodin syntymäpäiviä esittämällä Kino Killassa kaksi Ed Woodin elokuvaa: hänen tunnetuiman teoksensa Plan 9 from outer space (1957), jossa lentävien lautasten seassa heiluvat mm: Bela Lugosi ja Maila Nurmi, sekä Woodin viimeisen elokuvan, räkäisen slasherin Meatcleaver Massacre (1977).
Äkillisen maineeseen paiskautumisen takana oli vuoden 1980 kirja The Golden Turkey Awards (Harry & Michael Medved), jossa jaettiin Oscareita parodioivia kalkkunapalkintoja. Palkintojen makuarvostelmat ovat vähintäänkin kyseenalaisia: huonoimmat näyttelijät olivat kuulemma Raquel Welch ja Richard Burton, toisiksi huonoimman elokuvan palkinnon koppasi John Boormanin mainio Manaaja II: Luopio (1977). Ihan kuin omintakeisuus, valtavirran keskinkertaisuutta vastaan kamppaileva, riskejä ottava taide olisi huonoa. Huonoimman elokuvan palkinto annettiin Plan 9 from outer spacelle.
Plan 9 saattaa olla huono, ehkä jollain tavalla, ehkä jonkun mielestä, mutta mitä siitä? Angora-villaisiin naisten alusvaatteisiin pukunsa alla sonnustautunut Wood haistatti pitkät vihaajille ja teki oman porukkansa kanssa omaa juttuaan. Huojuvat lavasteet, amatöörinäyttelijöiden kompastelu ja takeltelu ovat vain soraa Woodin projektin tuulikaapissa. Woodin ITE-taiteen pointti ei ole pikku- ja pintaseikoissa. Kyse on siitä, että kaikki pääsevät ilmaisemaan itseään, kaikkien ääni kuullaan. Elokuva on hauska keksintö. Woodin elokuvat ovat leikkiä sillä. Hänen a-elokuvia lapsen katseella jäljittelevä tuotantonsa on varjo, joka vainoaa Hollywoodin tasapäistävää, ns. laadukasta projektia. Vanhan Hollywoodin romahdettua myös sen varjo katosi. Wood vajosi köyhyyteen ja päihdeongelmaan. Viimeiseen asti hän kuitenkin jatkoi uutteraa, intohimoista työntekoa. Kulttuuriteollisuuden uudessa maisemassa Wood löysi kotinsa seksifilmien ja b-kauhun parista. Woodin pääteoksen lisäksi esitetään hänen joutsenlaulunsa, Meatcleaver Massacre (1977). Vuotta ennen Woodin kuolemaa ilmestynyt elokuva on rutinoituneen duunarin jälkeä, Teksasin moottorisahamurhaajien vanavedessä tehtailtua valkokankaantäytettä. Wood kuoli 54-vuotiaana kaverinsa sohvalla asuvana rappioalkoholistina. Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua, toisin kuin Hollywoodissa. Kaikki unelmat eivät toteudu, kaikki projektit eivät onnistu. Tärkeintä on yrittää, ja pitää hauskaa yrittäessään. Kiitos kaikesta Ed.
Kalle Toivonen