La Chimera
Italia, Ranska, Sveitsi, Turkki, 2023
Ohjaus ja käsikirjoitus: Alice Rohrwacher
Pääosissa: Josh O’Connor, Carol Duarte, Isabella Rossellini, Alba Rohrwacher, Vincenzo Nemolato
K12
130 minuuttia
Puhutut kielet: italia, englanti, ranska
Tekstitetty suomeksi
Italialaisohjaaja Alice Rohrwacher on vakiinnuttanut paikkansa eurooppalaisen elokuvan kentällä edellisen vuosikymmenen aikana. Hänen kaikki aikaisemmat kokopitkät elokuvansa Corpo Celeste (2011), The Wonders (2014), Happy as Lazzaro (2018) ja Futura (2021) ovat olleet mukana Cannesin elokuvajuhlilla eikä hänen tuorein elokuvansa La Chimera – sielujen aarteet (2023) ole poikkeus. Se on niittänyt mainetta maailman suurimmilla elokuvafestivaaleilla ja erityisesti kriitikkojen keskuudessa.
Arthur (Josh O’Connor) vapautuu vankilasta ja palaa vanhan haudanryöstäjäseurueensa joukkoon. He palaavat töihin eli etsimään muinaishautoja ja myymään niiden sisältämiä esineitä pimeässä kaupassa suureen hintaan. Arthur on tärkeä osa joukkoa, sillä hänellä kyky aistia maan alle kytkeytyneitä hautakammioita. Arthuria kuitenkin painaa hänen rakkaansa menetys, joka laskee synkän pilven koko elokuvan tapahtumien taustalle. Myös silloinkin kun hän ihastuu anoppinsa (Isabella Rossellini) lauluoppilaaseen Italiaan (Carol Duarte).
Elokuva sijoittuu 1980-luvulle, mutta sen antama kuvaus ajasta tuntuu tulkinnanvaraiselta. Kuvaaja Hélène Louvart yhdisteli kuvausvaiheessa 16mm ja 35mm filmiä antaen teokselle ikiaikaisen ja ajattoman tunnelman. Elokuva on muutenkin tunnelmaltaan värikäs ja virkistävä yhdistelmä. Se tuntuu modernilta, mutta siinä on myös jotain perinteistä. Siinä on samalla sekä maanläheinen, että maaginen tunnelma. Se on melankolinen, mutta uskaltaa käyttää myös huumoria. Tätä kuvastaa myös elokuvan soundtrack, joka sisältää kaikkea Mozartista Kraftwerkiin.
Josh O’Connor toimii matkaoppaana tässä melko suoraviivaisessa matkassa haudanryöstäjien maailmaan. Yksinkertaisen tarinan uumeniin Rohrwacher onnistuu kuitenkin leipomaan mielenkiintoista pohdintaa esimerkiksi menetyksestä ja kapitalismista ilman, että sitä väkisin katsojalle syötetään. Yksi elokuvan keskeisistä kysymyksistä onkin: Onko mikään pyhää kapitalismille?
Verneri Jauhiainen