…E tu vivrai nel terrore! L’aldilà
Italia 1981
Ohjaus: Lucio Fulci
Käsikirjoitus: Lucio Fulci, Dardano Sacchetti ja Giorgio Mariuzzo
Pääosissa: Catriona MacColl, David Warbeck, Cinzia Monreale
Musiikki: Fabio Frizzi
K18
87 min
Puhutut kielet: italia
Kuutisenkymmentä elokuvaa urallaan ohjanneen Lucio Fulcin (1927–1996) repertuaari ulottuu – aikansa trendejä peilaavasti – pikkutuhmista komedioista bondsploitaatioon ja gialloista barbaarielokuvaan. Tunnetuimmaksi Fulci nousi kuitenkin verisillä kauhuelokuvillaan – ei sillä, etteikö moni muukin nimike hänen tuotannostaan olisi ollut brutaalissa maineessa, vain parina esimerkkinä puhalluslamppukohtauksestaan muistettava mafiafilmi The Naples Connection (Luca il contrabbandiere, 1980) tai kannibalismia ja yksityiskohtaista kidutusta sisältänyt spagettilänkkäri Chaco – Teloittaja (I quattro dell’apocalisse, 1975), puhumattakaan äärimmäisyyksiin menevästä giallosta Viiltäjä (Lo squartatore di New York, 1982). ”Goren kummisetä” oli Jesús Francon ohella myös toinen kahdesta ohjaajasta, jonka onnistui ”saada” peräti kolme elokuvaansa brittiläisen DPP:n moraalipaniikkilegendaksi muodostuneelle video nasties -listalle.
Fulcin verellä ja yksityiskohtaisella väkivallalla mässäilevät elokuvat ovat surrealistisia näkymiä helvettiin, jonka mentaalisesta puolesta ohjaajalla oli omakohtaista kokemusta liiankin kanssa. Kuten Elitisti-verkkolehden Jari Mustonen mainiossa artikkelissaan siteeraa, kuuluivat Fulcin omat sanat vapaasti suomennettuna ”elämä on paljon pahempaa kuin mikään mitä pystyn luomaan”. Tämä pessimistisyys saattoi lopulta olla liikaa myös ohjaajalle itselleen, joka menehtyi jätettyään syystä tai toisesta diabetes-lääkkensä syömättä. Fulcin kultakausi ulottui1970-luvun ensivuosilta kasarin alkuun, jolloin maestro ohjasi vimmaisimmat kauhufilminsä, joissa estoton hurmeella läträys yhdistyi sekavaan, irrallisia kohtauksia sisuksiinsa jemmailevaan tarinankerrontaan ja ihmissilmälle epätyypillisiin nopeisiin zoomauksiin. The Beyond edustaakin Fulcin tuotantoa painajaisimmillaan: logiikka on samaa kuin unessa, kuvaston edetessä oman maailmansa irrationaalisilla säännöillä ja toinen toistaan häkellyttävämpien kuvien tulviessa valkokankaalle. Ohjaajan tyyli käpän kohdatessa kauhun saattaakin vaatia katsojalta kypsyttelyä, josta yhtenä esimerkkinä toiminee hämähäkkikohtauksen yleisössä nostattama nauru taannoisen Night Visions -festivaalin aamuyön näytöksessä.
Yhdessä City of the Living Deadin (Paura nella città dei morti viventi, 1980) ja The House by the Cemeteryn (Quella villa accanto al cimitero, 1981) kanssa ”helvetinporttitrilogian” muodostava The Beyond flirttailee mekaanisista tarantelloistaan, paikoin heikosta näyttelystään ja korneiksi miellettävistä irtokohtauksistaan huolimatta aika ajoin myös yllättäviin suuntiin. Elokuvan innoittajana on toiminut kauhukirjailija H.P. Lovecraftin tuotanto ja introssa raa’asti murhattavan taiteilija Schweikin lopussa kirjaimellisesti uudet ulottuvuutensa saava maalaus muistuttaa Vesuviuksen vuonna 79 tapahtuneen purkauksen alle jääneistä pompeijilaisista, kuten brittiläinen elokuvahistorioitsija Stephen Thrower on mestarillisessa järkäleessään Beyond Terror: The Films of Lucio Fulci terävästi huomauttanut.
Monen muun Fulcin klassikon tavoin The Beyondin musiikista vastaa italokauhun merkittävimpiin säveltäjiin lukeutuva Fabio Frizzi, jonka pimputukset ovat selluloidille maalattuihin kuviin yhtyessään kuin visvaiseen lihaan työntyvä puukko. Helsingissä 2013 keikkailleen Frizzin meikäläisittäin tunnetuin teos lienee pehmopornoleffassa Amore Libero (1974) kuultu Ibo-lele, jonka Taiska taustajoukkoineen teki kylmässä pohjolassa tunnetuksi iskelmänä nimellä Mombasa.
Joonatan Nikkinen